Tunnelmoiden kohti elokuuta

Takaperin mennään

Kävimme viime lauantaina helteestä huolimatta Esikoisen perheen kanssa Fiskarsissa.  Normikierros kaupoissa, Kuparipajassa syömässä ja Petrillä kaffella.

Kun asuu näin lähellä Fiskarsia sen kauneus ja erikoisuus muuttuu helposti osaksi arkipäivää.  Toki siellä siitä huolimatta on muutama kerta kesässäkin käytävä.  Näyttelyt on katsastettava ja puotien hyllyt ajatuksella "Josko jotain uutta olisi ilmaantunut".

Suosikkikauppani on Huonekaluliike Spitz.  Heidän valmistamiensa puuhuonekalujen pintaa sivellessä voi erehtyä luulemaan sivelevänsä samettia.  Tammipuun väri hohtaa himmeänä ja huonekalujen mittasuhteet ovat juuri oikeat.  

Tuossa vasemmalla olevassa kirjakaapissa on pian kulunut kohta, niin monta kertaa olen sitä sivellyt.

Penkki taas vie muistot mummin työpaikalle, joka oli kokonaan kalistettu Billnäsin kalusteilla.  Vorssan likat, Viialan viilat ja Billnäsin kirveet, nehän on parhaita maailmassa.  Näiden kalusteiden valmistamiseen on käytettykyllä hiukan säyseämpiä työkaluja.

Kiitos vielä henkilökunnalle ystävällisyydestä.

Viimeisiä viedään

Iloinen yllätys tänään.  

Jotenkin olin päähäni luonut ajatuksen, että työvuosi alkaa keskiviikkona.  Hip hei, huomennahan on vielä heinäkuu ja työt alkavat vasta torstaina.  Ihan kuin olisi lahjan saanut.  Kiitos!

Ajassa taaksepäin.

iPadissä laturi rikki, koska Keskimmäisen laturi latari tätä vehjettä.  Toivottavasti rikkinäinen laturi ei ole vaurioittanut iPadini herkkää sydäntä eli tässä tapauksessa akkua.

Eilen illalla otin ystävättären kutsun vastaan ja lähdin ihonhoito- ja meikki-iltaan.  Nyt on posket silkoiset.   En tilannut kuin yhden silmänympärysvoiteen.  Kokeillaan taas, josko tätä voisi silmien ympärille laittaa ilman suurempia vammoja.  Yleensä nimittäin silmänympärysvoiteista on minulle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kaikenmaailamn kotikutsut ovat minusta kivoja.  Ei sillä niin väliä, mitä niissä kaupataan.  On mukava tavata tuttuja ja vähän vieraampia naisia, jutella ja nauraa, höpötellä kevyitä ja tehdä tuttavuutta.

Eilen sain kodinhoitohuonetta raivattua sen verran, että pääsin käynnistämään ompelukoneeni.  Ei ollut tarkoituskaan tehdä mitään suurisuuntaista.  Ajattelin aloittaa korjattavien ja loppuunsaatettavien kasasta.

Äidin kutoma poppana sai päärmeet.  Nyt sitä voi käyttää, no ihan mihin nyt punaista 40cmx40cm punaista poppanapalaa nyt käytetään.

Sitten tein vaarin vanhoista, vaan käyttämättömistä verkkopaidoista pari pesupussia.  Kierrätin ja uusiokäytin, siis ekoilin.

Oman tunikan ja Kuopuksen tunikoiden ratkenneet saumat sain korjattua.

Yksi valkoinen liehutunika sai helmaansa uuden pitsin.  Ensin yritin ommella siihen yhden käsinvirkatun pitsin, mutta se oli painava ja siksi hassun näköinen, joten valitsin pitsivalikoimastani siihen sitten tehdastekoisen.  :)

Koska nyt lähdettiin ajassa siis taaksepäin, seuraava postaus sunnuntaista ja Fiskarsista.

Ukkosta

Kaakosta alkoi jo muutama tunti sitten kuulua kuminaa - ääntä, jota tänä kesänä ei ole paljoa kuultu.

Kovasti se näytti hetken vyöryvän päälle, mutta käänsi sitten itsensä ja jatka matkaa luoteeseen.  Toivottavasti ovat nyt ilmansuunnat oikein.  Kolistaa kovin, mutta jättääkö tämän kulmakunnan väliin?  Toivottavasti!

Toisessa suunnassa näyttää tältä.

Lisää Tamperetta

Isäntä ei ollu koskaan käynyt Pyynikillä.  Minäkään en ole siellä piipahtanut vuosiin.  Näkötornissa olen käynyt varmaan joskus lapsena, kun Näsinneulaa ei ollut vielä rakennettu (1970).

Pyynikin harju on maailman korkein soraharju.  Rinteet ovat aivan uskomattoman jyrkät.  Polkuja siellä rinteillä kuitenkin kulkee.  Kyllä pitää olla pohjelihakset hapoilla niiden nousujen jälkeen.

Vuonna 1888 Tampereen kaupunki rakennutti puisen näkötornin Pyynikinharjun päälle sellaiselle paikalle, jossa oli jo aiemmin sijainnut Tallqvist-nimisen ravintoloitsijan rakennuttama Ilomäeksi nimetty huvilahuone. Puinen torni kuitenkin vaurioitui tykkitulessa vuoden 1918 sodassa. Kevytrakenteisen ja mädäntyvän puisen tornin uusimisesta päätettiin 1925, jolloin sitä varten ryhdyttiin keräämään varoja erityiseen rahastoon. Nykyinen punagraniittinen silloisen apulaiskaupunginarkkitehdin Vilho Kolhon suunnittelema Pyynikin näkötorni valmistui harjun korkeimmalle kohdalle kaupungin 150-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1929. (www.munkkikahvila.net)

Näkötorni valmistui siis samana vuonna, kun äitini syntyi - Tampereella.

Pyynikin näkötorni on maiseman lisäksi kuuluisa munkeistaan.  Ja maistaahan niitä piti - vallan verrattomia.

Nyt näyttää kyllä siltä, että Näsinneulasta on tuolla uusi Pisan torni, vikakoodi kk=kuvaaja kallellaan.

Pyynikin jälkeen palattiin von Nottbeckeille.

Kävimme katsomassa Isoveljen työpaikkaa, joka on Lielahdessa yhden Nottbeckin pojan palatissa.  Palatsi on nyt toimistokäytössä ja loiston ajasta kertovat vain komea sisääntuloaula, muutama manttelitakka ja kakluuni ja tietysti järvelle antava terassi.  Puutarha on vesakoitunut, muut rakennukset tyhjillään ja elämää vailla.  Voi, voi.  Oisinpa miljonääri.

Miehet söivät joivat kahvit ja söiväy lätyt juuri avatun uittotunnelin vieressä olevassa lättykahvilassa. Uittotunneli on rakennettu joskus 60-luvun lopulla ja tarktus oli hoitaa sitä kautta puutavara näppärästi Näsijärveltä Pyhäjärvelle.  Tunnelia käytettiin kuulemma kerran ja sitten sen päät suljettiin.  Nyt sitä pääsee kulkemaan kuivin jaloin.  Jonkin verran sitä kautta siirretään veneitä järveltä toiselle traktorivetoisesti.  

Ennen Särkänniemen sulkemista ajelimme vielä velipojan mökille nimipäiväkahville.  Tulla tupsahti sinne Kummipoikakin.  On lähdössä ensi viikolla vähän "merta edemmäs kalaan", merikapteeni kun on.

Aamulla kuvittelimme, että kotimatka on hiljainen, kun kaikki Särkänniemen kävijät nukkuvat.  Mutta ei! Ehtymätön on teinien energiavarasto.

Nääsville

Ihana perjantai-aamu!

Aurinko paistaa ja tuulee leppeästi, ei kylmästi, mutta vilvoittavasti.  

Ja pelargoniat ovat alkaneet kukkia upeasti - vihdoin toivuttuaan ensikuinnan jälkeisestä uupumuksesta.

Lainasimme Isännän veljeltä 9 hengen auton ja pakkasimme siihen itsemme lisäksi koiran ja 7 varhaisteiniä (omamme ja kuusi kaveria).

Koira jätettiin Keskimmäiselle hoitoon ja varhaisteinit kärrättiin Särkänniemen portille.

Viime hetken ohjeet:

1. Kaveria ei jätetä.

2. Laitteissa kännykät ja rahapussit pidetään vetoketjun takana.

3. Oksennuttaviin laitteisiin ei mennä toista kertaa.

4. Varokaa taskuvarkaita.

Sitten vielä tarkistettin, että kaikilla oli toistensa ja minun puhelinnumerot tallennettuna.

Ja sitten vain hauskanpitoon.

Isännän kanssa lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme Finlaysonin Palatsiin.  Syötiin lounas, johon kuului kreikkalainen salaatti, paistetut muikut ja muusi ja jälkiruokana sitruunamuffinssi ja vanilijajäätelöä.  Olin sen verran nälkäinen, että unohdin ottaa kuvan, enkä viitsinyt puoliksi syötyä annosta kuvata.

Alkuruuaksi olisi voinut valita myös kanttarellikeiton, joka ehkä oli ajateltu muikuille.  Toinen pääruoka oli nimittäin broileria, jonka alkuruuaksi kreikkalainen salaatti varmaankin oli ajateltu.  Salaatti oli ok, vinaigrettea kaipasin kyytipojaksi.  Jälkiruuan kanssa tilasimme kahvit, jola helpotti annoksen syömistä. Maku oli hyvä, mutta kaipasi kahvia seurakseen.

Harmi, että kuvat puuttuvat.

Viime vuonna joulun alla minulla oli kova hinku päästä Tampereelle katsomaan, millainen on Tallipihan Joulu.  Hämäläisenä ehdin sinne vasta kesällä.  

Historiallisesti Tallipiha on ollut Finlaysonin puuvillatehtaan patruunan Wilhelm von Nottbeckin asuinpalatsin yhteyteen kuulunut talouspiha. Tallipiha oli nupukivillä päällystetty ja rakennukset maalattuina voimakkain värein, jotka korostivat puuleikkauksien muotoja. Tallipihassa sijaitsivat von Nottbeckin vaunu- ja ratsuhevosten talli, vaunuvaja, tallimestarin ja tallimiehen talot sekä Kuninkaankadun puolella vahdin ja kuskin talot. Niiden lisäksi alueella oli 1800-luvulla myös suuri kanala. Muistitiedon mukaan palatsin asukkaiden tarpeita varten pidettiin muutamaa lehmää, ja todennäköisesti niidenkin karjasuoja on sijainnut Tallipihassa. Nottbeckien ajan jälkeen 1900-luvulla alueella asui Finlaysonin henkilökuntaa ja tallissa oli tehtaan työhevosia. Keskellä aluetta sijaitsi hevosten jaloittelutarha. (tallipiha.fi)

Ennen rakennuksien viimeistelyvaiheessa ei säästelty.  Käsityöläisiä oli paljon ja heidän työtään arvostettiin.  Näissä koristeissa ei ole säästelty rahaa, eikä aikaa.

Nykyään Tallipihalla toimii pieniä puoteja ja käsityöyrittäjiä.  Toimintaa on ympäri vuoden.

Von Nottbececkin suku

Finlaysonin laaja tehdasalue rakennuksineen, kaupungin arvokkaimmat asuinpalatsit, kirkko ja suvun Lielahdessa sijaitseva hautausmaa kappeleineen ovat muistomerkkejä täällä aikanaan vaikuttaneesta ja tänne tulevien sukupolviensakin elämän suunnitelleesta von Nottbeckien mahtisuvusta.

Nottbeckit, von Nottbeck -suku vaikutti kahden miespolven ajan Tampereella. Kolmas sukupolvi ehti syntyä täällä. Mutta vuoden 1917 poikkeuksellisissa olosuhteissa silloiset suvun jäsenet jättivät Tampereen. Lähtö oli lopullinen. Seurakuntien arkistoon on jäänyt merkintä: Poistuneet tuntemattomaan.

Wilhelm von Nottbeck tuli keväällä 1836 Pietarista Tampereelle perehtyäkseen Finlaysonin tehtaan toimintoihin tehtaanjohtaja Ferdinand Uhden rinnalla. Vuonna 1860 hän siirtyi tehtaanjohtajaksi.

Wilhelm von Nottbeckin johdon aikana Finlaysonin tehdas omana yhdyskuntanaan ohitti kehityksessä itse kaupungin. Finlayson oli valtio kaupungissa. Siellä oli kaikki: poliisi, palokunta, koulu, kirjasto, kirkko, seurakunta ja pankki. Nottbeck oli hyvin edistyksellinen ja humanitaarinen mies, joka teki paljon työväkensä olojen parantamiseksi. Myöhemmin nämä toimenpiteet on nähty kuuluviksi yhteiskunnalle. Mm. nälkävuosien 1866–1868 aikana patruuna oli antanut määräyksen, että ketään apua hakevaa ei saa käännyttää tehtaan portilta. Kaikille annettiin ruokaa ja yösija tehtaan tiloissa.

Wilhelm von Nottbeckin vanhin poika, insinööri Carl Samuel von Nottbeck oli Finlaysonin tehtaan ja samalla koko Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sähkölaitoksen rakentaja. Hän oli perehtynyt sähköön toimiessaan Thomas Alva Edisonin tehtailla Amerikassa ja innostunut hehkulampusta, Edisonin 1879 esittelemästä keksinnöstä. Carl von Nottbeckin aloitteesta rakennettiin uusi valaistusjärjestelmä Plevnan kutomosaliin, missä sytytettiin 15.3.1882 hehkulamppu ensimmäisenä Pohjoismaissa.

Lähde: Kyllikki Helenius: Wilhelm von Nottbeck ja Finlayson. 4. painos 2007.
Kyllikki Helenius: Tarinoita Tampereelta. 1993.

Sekä W i l h e l m v o n N o t t b e c k i n T A M P E R E esite www-osoitteesssa:

www.tampere.fi/tiedostot/5A5Gazgk1/patruunaraitti0808.pdf

Kirjoista

Olen lukenut useita kirjasarjoja, jotka alkavat jostakin jo eletystä ja lähestyvät sitten meidän päiviämme. Miksi kirjailijat pilaavat hyvin alkaneen sarjan aivan liian keppoisella ja ennalta-arvattavalla loppuosalla, joka sitten tietysti kertoo jo nykyhetkestä.  Näin on käynyt ainakin Enni Mustosen "Järjen ja tunteen tarinoita" -sarjassa ja Lapista kertovassa sarjassa.  Näiden sarjojen alut olivat hyviä ja mielenkiintoisia, mutta viimeisissä kirjoissa olisi voinut lukea vain joka 10. sivun ja silti ei olisi menettänyt mitään.

Tämä oli ensimmäinen kirja-arvosteluni  ;)

IPadiin ei voi luottaa.

Voisi luulla, että olen luovuttanut lomablogin tekemisen.  En sentään.

Ongelmia vain on tuottanut uudenuutukainen iPadini, joka ei lataa.  Tai lataa se, mutta kovin, kovin hitaasti - yön aikana ehkä 40-50%.  Lisäksi akku mielestäni tyhjenee harmillisen nopeasti. Täytynee poiketa neuvoa-antavassa eli Humakissa, jos vika olisi vain layurissa ja akun tyhjeneminen mielikuvitusta.

Eilen olin harjoittelemassa työn tekemistä, kun haastattelin neljä työnhakijaa.  Hyviä hakijoita kaikki ja valinnankin sain tehtyä.  Ensi viikolla täytyy sitten ryhtyä tositoimiin.

Jotain muutakin olen saanut aikaseksi, vaikka enemmän on aika kulunut huilatessa.  Tänäänkin kun oli minun inhokkisää - taivas on umpipilvessä, mutta silti on kovin lämmin.  Sään pitää olla selkeä, joko paistaa ja on lämmin tai sataa ja on kylmä, ei tällaista mixed-weather.

Niin siis olen saanut jotain aikaiseksi.  Toissa kesänä virkkasin kakkukupuja. Ohje löytyi mummin ET- lehdestä 9/2012.

Ensimmäinen kupu oli pieni ja sievä.  Virkkasin sen ohuehkosta, valkoisesta puuvillalangasta.  Se sopi ehkä parhaiten pikkuleipäkuvun päälle.  Sen annoin mummille.

Sitten tein kaksi keltaista.  Ne olivat ehkä hiukan humoristisen näköisiä jo tekovaiheessa.  Siltä erää ne jäivät kovettamatta.  Nyt niistä toinen on kovetettu.  Tässä kuvasatoa.

Tarvitaan muotti, virkattu kupu ja tekstiilinkovetusainetta.

Kastellaan virkaattu kupu kauttaaltaan ja perinpohjin kovetusaineessa ja puristetaan sitten ylimääräinen pois.

Laitetaan kasteltu kupu muotin päälle ja huomataan, että "voi hitsi, suojaava muovikelmu unohtui".

No nyt on kelmu paikoillaan, hyvä!

Ja kuou odottamaan kuivumista.  Kuivuttuaan täytyy tarkistaa, että kupu on kovettunut riittävästi.  Jos ei ole, lisätään kovetusainetta pensselillä.

Kukahan leipoisi jotain tänne sisälle?

Suku on paras

Röllimetsästä tuttu repliikki

"Joka harjaan tarttuu, se harjaan hukkuu" on varmaan ollut minun mottonani tänä kesänä.  Hyvä, ettei pölynimuri saanut astmakohtausta perjantaina, kun ryhdyin siivoamaan.  Katsokaas kun mummi oli tulossa kylään.  Hän on viimeksi käynyt meillä pikkuneidin kastejuhlassa helmikuussa.  Keskimmäinen neiti oli luvannut hänelle meno-paluukuljetuksen, kun oli itsekin tulossa tänne päin.

Onneksi mummi toi pullat tulessaan, sillä leipomaan en ehtinyt.  Siivoamisella on kyllä tietty yhteys leipomiseen - se on minulle pakkopullaa.  Pyrinkin ulkoistamaan sen niin usein kuin vain voin.  Nyt en voinut.

Kiva, kun mummi tuli!

Lauantaina lähdimme tapaamaan hänen sisartaan, tätiäni.   Samalla aina tapaan jonkun serkuistani, koska tätini ei enää vietä aikaa mökillään yksin.  Ihana tapaaminen taas.  Sisarukset kertoilivat tarinoita sukulaisita ja omasta lapsuudestaan.  Serkkuni puolestaan tarinoi purjehdusmatkasta Karibialla (olen kade) ja mielenkiintoisesta työstään taiteen ja Suomen kulttuurihistorian keskellä.  Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka kauan.

Illalla vielä poikkesi taloon Merikarhu, kummipoikani ja lasteni serkku.  Söimme hyvin Isännän laittamaa ruokaa ja puhuimme puhumasta päästyämme.

Suvun vanhat asiat ovat kiinnostaneet minua aina.  Nykyään vielä netti auttaa asioissa alkuun.  Mummin kanssa vierähti pitkälti yli puolen yön, kun kaivelimme netissä olevia kirkonkirjoja Virroilta ja Ruovedeltä.  Sama hommaa jatkoimme sunnuntai-aamuna.

Nyt on hiljaista.  Nuorten auton nokka kääntyi kohti kotia mummi kyydissä.  

Vaihtarina sain onneksi Kuopuksen kotiin.  Mukavaa oli ollut, vaikka ilmat eivät ihan olleet rantatyöläisiä suosineetkaan.  Mieleenpainuvinta kai oli tutustua uusiin, hienoihin ihmisiin.

Torstai on toivoa täynnä

Kotona oli hiljaista, kun Kuopus oli siellä Hangossa.

Silloin, kun perheestä joku puuttuu, on aina levoton olo.  En oikein osaa tarttua, enkä keskittyä mihinkään asiaan, ainakaan kunnolla.

Isäntä touhuili omiaan valmistautuen siirtymään saarityömaalle.

Onneksi ystävättäreni pyysi seurakseen iltatorille.  Tänäkin kesänä se vain ollut kumma, että vaikka viikon kaikkina muina päivinä paistaa, niin torstaina taatusti sataa.  Niin teki nytkin.  Jätimme sitten torin väliin, silmäshoppailimme Sisustustehtaassa ja vähän vaatekaupoissa.  Lopun ajan käytimme maailman parantamiseen kahvila Toinen Keksi:ssä.  Kyllä kunnon praatninki naisten kesken tekee hyvää.

Kuva mtvbucketlist.fi

Söin muuten juuri tällaisen kattauksen ja hyvää oli.

Loppuillan vietimme mökin terassilla kylmissämme, koska satoi ja metsästä tuli sateen mukana kylmä viima.  Nukuimme parvella ensimmäisen kerran tänä kesänä ikkunat kiinni.

Iltaherkkuja

Kuopus lähti tänään Hankoon "kesätöihin" kaverin kummitädin luo.  Luvassa oli rantakivien keruuta.  Työtunnit olisivat kuulemma sovittavissa ja työaikalainsäädännön mukaiset.  Taukoja tultaisiin varmasti pitämään riittävästi.  Luontaisetuna täysi ylöspito.  Työsuhde on aluksi määräaikainen (4 päivää), mutta sitä voidaan tarvittaessa jatkaa.  Työnantaja on luvannut tarjota myös vapaa-ajantoimintaa ja viihdykettä.  Mukavaa vaihtelua äidin ja isan iltojen ilolle eli Iltatähdelle.

Hänen kohdallaan muuten toteutuu sanonta "Rakkaalla lapsella on monta nimeä".  Tässä blogissakin häntä on jo kutsuttu nimillä Varhaisteini, Kuopus ja Iltatähti.

Villa Ericassa tarjoitiin tänään lähiruokaillallinen.  

Menu

Paikallisen kasvattajan Ylämaan karjan grillattua ulkofilettä

Raike-perunaa paikalliselta tilalta 

Kanttarellimuhennosta lähimetsän sienistä

Ratatouille, jossa vain paprikat olivat kaupan tiskiltä

Meloni oli tainnut lentää lautaselle vähän kauempaa.  Tosin sitäkin Vanhaisäntä on joskus kasvattanut.

Jälkiruokana  kahvin kera jäätelöä, lähiseudun metsävadelmia ja suklaakastiketta.

"Emännälle kiitos, ruoka oli hyvää", sanoo partiolainen.

Ja laulaa itselleen iltavirren.

Sitä sun tätä

Kun ihminen sairastuu hiukan flunssaa vakavammin, on hyvä, että on vakuutus.  Vakuutus ei tee sairautta olemattomaksi, eiä paranna sitä, mutta taloudellista turvaa se hiukan antaa.

Mutta sairauskuluihin menetetty raha tulee tilille vain, jos tekee vakuutushakemukset.

Minulla se on hiukan viivästynyt.  Asiaa koskeviin papereihin on ollut niin vaikea tarttua, että voi olla, että häviän useamman euron vitkasteluni vuoksi.  Mutta aina, kun yritin hommaan tarttua, syke nousi ja tuskanhiki valui melkein otsalta.  

Nyt olen kuitenkin tarttunut härkää sarvista ja yrittänyt yhdistellä ja erotella kuitteja, lähetteitä, reseptejä ym.  Toivottavasti vakuutusvirkailijat ovat hyvin lomallaan levänneitä, että hyväntuulisina katsoisivat hakemuksen aikarajoja hiukan löyhemmin.

Kävin tänään myös MM-tavaratalossa eli Maurin Makasiinissa.  Siellä käyminen on aina pieni seikkailu, jonka voi päätellä myös seuraavista kuvista.

Tavaraa on joka lähtöön - antiikkia, retroa, uutta, vanhaa, käytettyä, ehjää, rikkinäistä, rumaa, kaunista, ruostunutta, kiltävää, homeista, ihanaa, kamalaa, sopivaa, hassua, tassua...kissakin löytyy...ei myytävänä kuitenkaan.

Tällä komeudella oli kokoa lähes metri.  Sopisi vaikkapa sinne Tuurin Kauppaparonin lukaaliin, uskoisin :)

Tämä tuoli oikeasti vähän houkutti,  täytynee esitellä appiukolle, olisiko tästä mihinkään (yhdessä jalassa oli nimittäin hiukan sekundaa).

Mutta tämä kaunotar muuttaa meille huomenna.  Tuossa yläkarmin valkoisessa lapussa lukee nyt MYYTY/SOLD.  Kuopuskin tykkäs.  Ei todellakaan tyyliäni,  mutta joku siinä vain kutsui istumaan.

Kyseinen tavaratalo on muuten ihan siinä Opaliinan vieressä.

Tuulee, tuulee

Tämän päivän "saalis" on yksi polkupyörä (Kuopukselle) ja ompelukone (minulle itselle).  Ostin sitten samantien molemmat.

Olen yleensä kova jahkailemaan näinkin isojen ostosten kanssa.  Vertailen ja mietin, mietin ja pohdin.  Voin ajaa pidemmänkin matkan autolla huomatakseni, että hiukan halvempi hinta kului sitten polttoaineeseen.  Nyt tein kerrankin nopeita päätöksiä.

Polkupyörä oli välttämätön, että Kuopus pääsee syksyllä kouluun.  Tuskin hän saisi kaupungin kyytiä enää edes maksua vastaan, kun on jo niin "iso".  Matkaa koululle tulee hiukan yli neljä km, ihan sopiva poljettavaksi.  Talviaika täytyy sitten jotenkin sovitella oman työmatkani kanssa.

Uutta ompelukonetta olen mielinyt jo kauan.  Edellisen lainasin Esikoiselle, pitäköön sen nyt omanaan.  Toivottavasti kelpaa, vaikkei se nyt mikään loistoyksilö olekaan.

En halunnut mitään elektronista hifistelykonetta, vaan mahdollisimman mekaanisen laitteen.  Sellaista kun pystyy hiukan itsekin säätelemään.

Kaupantekokahvit käsimme juomassa Opaliinassa.  Se on Kahvila isolla Koolla, johon kannattaa tulla kauempaakin.

Nautiskelin siellä tänään elämäni herkullisimman creme bruleen (nyt jää kaikki ylämerkit kyllä pois, koska en jaksa niitä etsiä näppäimistöstä).  Kuopuksen tyrnimoussekakku oli myös herkullista.  Ja se miljöö on kuin satukirjasta ikään.  

Kiitos Veronica, että olet jaksanut tehdä työtä unelmasi eteen.

Herkut Hävisivät Helposti!

Opaliinassa on tarjolla myös silmänruokaa.

Keskeneräiset käsityöt

Siivosimme tässä jokunen viikko sitten äitini kanssa yhden lapsuudenkotini vaatehuoneen.  Sellaiset paikat ovat tavaroiden ja muistojen aarreaittoja.

Olen aina ollut huono heittämään tavaraa pois.  Keksin aina niille jotain sopivaa uusiokäyttöä.  Toteutus vain "toisinaan" viivästyy.  Silloinhan käy tietysti niin, että muiden varastojen siistiytyessä, minun varastoni täyttyvät ja sotkeentuvat ja kierre on valmis.  Hamsteri siis vielä kaiken päälle.

Käsitöissä parasta on se tekeminen.  Samaistun kovasti MeNaiset-lehden päätoimittaja Johanna Lahteen, joka lehtensä viime viikon numerossa kirjoittaa juuri täsät asiasta otsikolla "Virkaten vapaaksi". Ainoa ero minuun on, että neuletöitä minä en juurikaan edes aloita.

"Minulle käsitöissä on tärkeintä matka, määränpäähän kun en pääse juuri ikinä", kirjoittaa Johanna Lahti.  Ja minä komppaan.

Lapsuudenkodin löydöt todistivat myös sen, että keskeneräiset käsityöt ovat olleet osa myös edellisiä sukupolvia.  Vaatehuoneesta löytyi aloitettuja kirjontatöitä enemmän kuin yksi.  Tosin tiedän, että isoäitini saivat myös valmista aikaan, oli kai tarpeen vuoksi pakkokin saada.

Tästä on ollut tulossa kaulus, ainakin piirroksista niin tulkitsin.

Tässä Aurora Elisabetin aloittamia liinoja.  Onneksi toisen sisällä oli työssä käytettävät langat ja neulakin sisällä.  Aika kauan ovat liinat saaneet tekeytyä.  Mummu nimittäin kuoli keväällä 1964.

Tämä pyyheliinapeitto on vain päärmeitä vailla.  Ajattelin tehdä siitä tyynyn keittiön sohvalle.

Sitten seuraava sukupolvi.  Tämä on äidiltäni päärmäämättä jäänyt poppanaliina.  Hänen käsitöitään löytyi kyllä vähemmän keskeneräisinä.  No jokunen lapsenlapselle tarkoitettu villapaita valmistunee ensi talvena lapsenlapsenlapselle.

Mutta entäs sitten minä.  Jos kaiken kertoisin ja kuvaisin, voisin viedä kustantajalle käsikirjoituksen kirjaa varten "Keskeneräisten käsitöitteni kavalkadi".  Mutta kun suunnitteleminen ja matkalla oleminen on tekemisen paras vaihe.  Minulta löytyy myös jokunen puoliksi hiottu huonekalu.

Tästä on tarkoitus tulla valokranssi.  Puuttuu vain renkaaseen pujotus ja led-valojen asennus.

Isoäidinneliöitä löytyy monessa koossa ja värissä.  Niitä on vain niin kiva tehdä.  Samoin löytyy pieniä virkattuja kukkasia kaikissa sateenkaaren väreissä.  Saatte kuvan niistä joskus myöhemmin.

Tämä peitto on ollut tässä vaiheessa vuosia.  Siitä puuttuu muutama valkoinen tilkku ja pari huonoa valkoista pitäisi vaihtaa.  Sitten se tarvitsee vielä vanhoista flanellipaitatilkuista kootun taustan, jottei nukkuessa kutita.  Sitten joskus.

Tämä voi olla hankala tehdä loppuun.  Langat oli, mutta malli puuttui.

Mitenkähän on seuraavan sukupolven laita?  Joko se saisi myös valmista aikaan?

Niin ja arvatkaas, missä ne edellisten sukupolvien keskeneräiset käsityöt ovat?  No, minulla tietysti.

Pitkäst' aikaa

Huh huh, reissua reissun perään.  Sellainen pistää väsyttämään.

Vietimme eilispäivän eteläisimmässä Suomessa Isännän siskon  ja veljen+veljen vaimon kanssa.

Reissuun oli tarkoitus lähteä aamulla klo 9.  Me olimme kerrankin ajatelleet Isännän kanssa olla ajoissa. Valitettava tapamme on olla usein myöhässä.  Odottelimme sitten muuta matkaseuruetta meillä valmiina jo ENNEN yhdeksää. Puhelin soi ja Isännän veli tiedusteli, että missä viivymme.  He odottelivat meitä heidän pihassaan.  Onneksi matkaan ei kulu kuin kymmenen minuuttia.  Kannatti kyllä vaihtaa lähtöpihaa, koska siellä oli tarjolla mansikoita ja kuohuviiniä.  Hyvä alku päivälle.

Naapuripitäjään poikkesimme suosikkikahvilani terassille aamupalalle.  Olin tarkoituksella jättänyt kotiaamiaisen syömättä, jotta saisin nauttia hyvällä omallatunnolla Cafe Skarpin herkullisen sämpylän - muut "tyytyivät" rapuvoileipään.

Isännän veli halusi käydä Mannerheimin muistokivellä Lappohjassa ja katsomassa Harparskog-linjan panssariesteitä.  Ihmettelimme sitä miestyön määrää, joka on tarvinnut tehdä niitä järkäleitä siirrellessä.

Lappohjassa poikkesimme vielä Prediumissa, joka on sellainen pienvenesatama kaikkine oheistoimintoineen.  Lauantaina siellä oli perheille tarkoitettu Jippo-päivä.  oli musiikkia, torimyyntiä, poniratsastusta ym ym.  Ihan kiva paikka.

Tässä veneessä vois tulla ahtaanpaikankammo.

Hangossa kuljettiin tavanomaiset paikat vierasvenesatamasta Casinon kautta Neljän tuulen tuvalle, jossa nautittiin herkulliset kahvin baakelsien kera.  Ja aurinko paistoi.

Päivällispaikaksi oli tällä kertaa valittu På Krogen Hangonkylän satamassa.  Meille tarjoiltiin ankkaa, tiikerirapuja, pihviä, kanttarellikastiketta ja tietenkin kalaa monessa muodossa.

Ihan kaikkea edellä mainittua ei sentään yksi ihminen syönyt, mutta tuota kaikkea annoksista löytyi.

Kokeilemisen arvoinen paikka.

Tämä sunnuntai onkin sitten mennyt lepäillessä, koska retki päättyi kotirannoille paikalliselle, hyvin suositulle kesäterassille.  Ja se sitten siitä.  Huomenna arkeen.

Taas tuli todistetuksi, että ei kotimaassa on paljon katsottavaa ja koettavaa.