Minä siis lähes vaan olin ja ajattelin.
Ja kävin pankkiasioilla.
Ja virkkasin.
Ja luin lehtiä.
Ja virkkasin.
Tein ruokaa.
Ja virkkasin.
Eli tein kaikkea pientä ja arkipäiväistä lyhytkestoista piikkupuuhaa ja välissä virkkasin.
Ehkä se oikin harjoittelua työhön lähtöä varten, jossa virkkaaminen edusti välitunteja.
Päivän varsinainen hyvä työ oli, kun tutustuin lähen naapuriimme muuttaneeseen rouvaan. Olin kuullut, että hän edustaa Friendtexin vaatteita ja pitää kotikutsuja. Ajoin rohkeana naisena siis täysin vieraan ihmisen pihaan, soitin ovikelloa, häiritsin ruokarauhaa ja sain siitä huolimatta ystävällisen vastaanoton. Sovitiin kutsut syyskuun 17. päiväksi. Tervetuloa silloin meille.
Ja sitten on tullut se hetki!
Pistetään pohdintaan. Kivaa on ollut. Mukavinta on nyt kelata päiviä taaksepäin ja todeta, että olipa hyvä loma!
